Kerhoiltiin tuossa männä vkoloppuna syksyn viimeinen näpertelytuokio kolmen ihmisen voimin. Sovittiin kevään kolme ensimmäistä näpertelykertaa ja sovitaan sitten suuremmalla joukolla loput. Päädyimme siihen, että tuokiot pidetään kuukauden kolmas sunnuntai ja kellonaikaakin päätimme hieman aikaistaa. Eli jatkossa kerhoilemme jo klo 11. Paikka varmaan päätetään jatkossakin tapauskohtaisesti. Ainakin silloin kun teemme massatöitä niin voisin yrittää saada oman asuntoni näyttämään siltä että voitaisiin kokoontua meillä. Saataisiin massailut heti uuniin. Jonkun verran pohdimme mitä olisi kiva tehdä kevätpuolella ja aika paljon mukavia ehdotuksia saatiinkin aikaiseksi. Pitänee laittaa äänestys pystyyn mikä otetaan ensimmäisen kerran aiheeksi tammikuussa. Aiheita oli mm. 50-luvun nukenvaunut, pehmeä huonekalu, korkokengät tai nahkakengät ja massailut. Ja helmikuun kerraksi sovittiin että pidetään kirppis nukkekotitavaroilla. Eli ne jotka tarvii täydennystä nukkekotiinsa voivat hankkia ja ne ketkä haluaa päästä tavaroista eroon, voivat laittaa myyntiin :) ja kirppis koskee siis vain ja ainoastaan ostettua tavaraa.

 

piia